Eli jos vähän taustasta aloittelisin. Olen tosiaan vajaa kolmekymppinen oululainen neulomisen harrastelija. Blogeja on tullut jo vuosia lueskeltua, mutta jotenkin tämän oman blogin aloittaminen on vain jäänyt. Ehkä osittain siksi kun tietää jo valmiiks, ettei niistä valmiista tekeleistä tule saamaan hyviä kuvia näillä taidoilla ja onnettomalla pokkarikameralla Nyt jos kuitenkin yrittäis aloitella tätä blogia niin pysyis itselläkin mielessä paremmin, että mitä sitä on tullut tehtyä ja milloin. Suunnitelmissa on ollut myös lankavaraston inventaario, mutta se jää vielä tulevaisuuteen.

Neulomisen suhteen olen yleensä sellainen yksi kerrallaan -tekijä. Toisinaan saattaa isomman työn ohessa tulla jotain pienempiä tehtyä, mutta noita isompia ei ole niin hirveästi tullut värkättyä. Saa nähdä jos jossain vaiheessa yrittäis myös noita vanhempia tekeleitä saada kuvattua ja laiteltua tänne. Pääasiassa blogi tulee kuitenkin seuraamaan valmistuvia töitä.